Käytetty DVD. Kesto: 1 h 39 min. Ikäraja: 12 Tekstitykset: englanti
Veikko Huovisen romaaniin perustuva elokuva kertoo Mertsi Vepsäläisen tarinan. Mertsi on sodassa päähän haavoittunut invalidi, joka saa työkaveriltaan valtakirjan tämän koiran kynsien leikkaamiseen. Suomenpystykorva Sakkea odottaisi tuho ilman kannuskynsien leikkaamista.
Mertsi lähtee kovana pakkastalvena monivaiheiselle matkalleen, joka vie hänet ankariin metsätöihin sotakorvauksia maksavan Suomen saloille. Ystävällisen Eetvin ja reilujen työmiesten avulla Mertsi löytää paikkansa ja saa lopussa hyvän ihmisen palkkionsa lämpimällä ja näköisellään tavalla. Elokuvassa etsitään sekä kadonnutta Suomea että kadonnutta ihmislajia – niitä, jotka huolehtivat toinen toisistaan. Eletään aikaa, jolloin kaikki kuuluivat yhteiseen suureen tarinaan nimeltä Suomi. Ei ollut syrjäytyneitä, mutta kovia kohtaloita kokeneita kylläkin.
Ohjaaja: Markku Pölönen
Näyttelijät: Leo Lastumäki,Ahti Kuoppala,Peter Franzen,Taisto Reimaluoto