Käytetty DVD. Kesto: 1 h 31 min. Ikäraja: sallittu Tekstitykset: suomi,ruotsi
Vaikka Western-elokuvagenre oli tuttu jo ennen 1939 ilmestynyttä Hyökkäys erämaassa -elokuvaa, pidetään tätä klassikkoa western-elokuvien kiistattomana isänä ja suunnannäyttäjänä, jonka saappaisiin valtaosaa myöhemmistä lännenelokuvista on sovitettu. John Fordin ohjaama mestariteos lähettää postivaunut liikkeelle Tontosta, Uudesta Meksikosta, mukanaan sekalainen joukko matkustajia, päämääränä etäinen Lordsburgin kaupunki. Mukaan mahtuu kunniallinen vaimo, viskikauppias, korttihuijari, juoppo lääkäri, pahamaineinen nainen, kiero pankkiiri, vaunujen kuljettaja ja sheriffi matkustajien turvaksi. Turva tuleekin tarpeeseen, matka on pitkä ja alueella sanotaan väijyvän surullisenkuuluisa revolverisankari, Ringo Kid, joka on vastikään karannut vankilasta. Pelon selkäpiihin tuo myös erämaan alkuperäisasukkaat, sotajalalla olevat apassi-intiaanit. Luvassa on vauhdikas matka halki armottoman erämaan, josta ei puutu toimintaa, jännitystä, draamaa eikä huumoriakaan.
Hyökkäys erämaassa nosti hetkessä John Waynen B-luokan nimestä supertähdeksi. Elokuva oli myös ensimmäinen John Ford - John Wayne elokuva, jonka vanavedessä seurasi mm. He antoivat kaikkensa, Apassilinnake, Rio Grande, Etsijät.
Ohjaaja: John Ford
Näyttelijät: John Wayne,John Carradine,Claire Trevor,Thomas Mitchell,George Bancroft,Andy Devine,Louise Platt