Michael Haneke Box (4 DVD)
48,90 €
Uudet sisältävät alv:n. Käytetyissä marginaaliverokäytäntö.
Käytetty DVD. Ikäraja: 16
Tekstitykset: suomi,ruotsi
71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta
Jouluaattona 1993 19-vuotias opiskelija murhaa verisesti joukon ihmisiä ja päättää painajaisen ottamalla oman henkensä. Jäljelle jää ainoastaan kuoleman läsnäolo, suru menetetyistä ja mysteeri siitä, mikä ajoi nuorukaisen järjettömään veritekoon.
Vastaukset kysymyksiin ja tie murhenäytelmään alkaa rakentua palapelin tavoin, usean tekijän kautta, eri ihmisten silmistä, pala palalta. Impulsiiviselta vaikuttavalla väkivaltateolla on aina historiansa ja pelottavat jäljet takanaan, jotka vievät pahan juurille. Murha on seuraus jostain ja siihen on aina löydettävissä syynsä...
Kuva Anamorfinen Widescreen 1,78:1
Ääni Saksa Mono
Teksti Suomi, ruotsi, norja, tanska
Bennyn video
14-vuotias Benny on hyvin toimeentulevien vanhempiensa ainoa lapsi, joka on sulkeutunut omaan maailmaansa, jossa videokameran läpi nähty ja tallennettu on paljon mielenkiintoisempaa kuin mitä paljas silmä voi todistaa.
Uraa luovien vanhempiensa huomion ulkopuolella kasvava Benny kuluttaa päivänsä väkivaltaelokuvien viihdyttämänä, tarkkailemalla ulos ikkunastaan ja kuvaamalla videokamerallaan kaiken vastaan tulevan.
Eräänä päivänä Benny tapaa nuoren tytön ja kutsuu tämän kotiinsa. Pahaa aavistamaton tyttö suostuu Bennyn pyyntöön ja lähtee mukaan, astuen sisään Bennyn kotiin, tämän huoneeseen, hänen kylmän tunteettomaan elämään... Pian kamera käy ja kohtauksen käsikirjoituksen hirvittävyys ei tunteile eikä anna armoa. Bennyn videossa vain kuolema saa repliikkejä...
Kuva Anamorfinen Widescreen 1,78:1
Ääni Saksa Mono
Teksti Suomi, ruotsi, norja, tanska
Funny Games
Ylemmän keskiluokan perhe, George, Anne ja heidän poikansa Georgie saapuvat viettämään rauhaisaa viikonloppua idylliselle loma-asunnolleen järven rannalle.
Isän ja pojan lähdettyä veneilemään, jää äiti kotipuuhiin valmistelemaan yhteistä illanviettoa. Sitten tuntematon nuorimies, Peter, koputtaa oveen ja pyytää Annaa lainaamaan muutamaa kananmunaa. Siisti ja äärimmäisen kohtelias Peter ei herätä Annassa ennakkoluuloja ja tämä laskee vieraan sisään. Pian paikalle ilmaantuu myös Peterin ystävä Paul ja keskustelun sävy ja vieraiden käytös saa uhkaavampia ja arvaamattomampia piirteitä.
Perheen miesten saavuttua venereissultaan kärjistyy tilanne entisestään. Mukavasta lomaviikonlopusta on muodostunut kuolemanvakava painajainen - helvetti, josta leikki on kaukana.
Kuva Anamorfinen Widescreen 1,78:1
Ääni Saksa Dolby Digital 5.1
Teksti Suomi, ruotsi, norja, tanska
Seitsemäs manner
Keskiluokkainen perhe; Georg, Anna ja heidän tyttärensä Eva elävät turvallista mutta hyvin yksitoikkoista ja lähes eristäytynyttä elämää. Mutta toisinaan ihminen ei osaa edes kaivata sellaista, jonka olemassaoloa ei tiedosta.
Tytär Eva ei kuitenkaan ole tilanteeseen tyytyväinen ja saadakseen enemmän huomiota, alkaa hän esittää sokeaa. Georg ja Anna havahtuvat huomaamaan heidän elämäntyylinsä banaalisuuden lamaannuttavan ja hajottavan voiman heidän perheelleen.
On aika tehdä jotain radikaalia - katseet kääntyvät kohti Itävaltaa...
Kuva Anamorfinen Widescreen 1,78:1
Ääni Saksa Mono
Teksti Suomi, ruotsi, norja, tanska
Ohjaaja: Michael Haneke
Näyttelijät: Angela Winkler,Arno Frisch,Ulrich Mühe,Ingrid Stassner,Stephanie Brehme,Stefan Polasek,Christian Pundy,Max Berner,Hanspeter Müller

P41804K
Tilausviitteet
- ean13
- 6416548357713
Käytetty